Me olemme Nursebuddy
Tutustu meihin
Morjes Tampereelta! Nursebuddy-nimi on kuultu monena versiona suomalaisten asiakkaidemme suusta, mutta kotikenttämme lisäksi se yhdistyy edistykselliseen hoiva-alan teknologiaan myös muualla maailmassa.
Tehtävämme
Kotihoidon arkea sujuvoittamassa
Yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi laadukkaita palveluita, jotka keventävät terveydenhoitojärjestelmän kuormitusta. Älykkään teknologian avulla voimme kutoa hoivanpidon turvaverkkoja uusilla tavoilla palveluntarjoajille, hoivan tekijöille sekä perheenjäsenille.
Nykytila
Hoiva-alan kriisi ei ole vain otsikoita
Kotiin toimitettavien hoivapalveluiden tarve on suurempi kuin mihin nykyiset keinot ja käsiparit voivat vastata (THL 2023). Uskomme, että teknologiaa hyödyntämällä toimintatapoja on mahdollista uudistaa - siksi olemme kehittäneet Nursebuddyn.
750 000
yli 75-vuotiasta suomalaista vuonna 2030
170 000
kotihoidon ja ympärivuorokautisen tuen tarpeessa olevia vuonna 2030
80 000
arvio tarvittavan henkilöstön määrästä vuonna 2030
Tarinamme
Made in Finland.
Nursebuddy sai alkunsa vuonna 2012 kolme ystävyksen, Simon, Anteron ja Villen perustamana. Jokaisella oli perheenjäseniä ja ystäviä, jotka työskentelivät kotihoidon parissa eri rooleissa. Näihin kokemuksiin perustui ymmärrys hoivatyön arjesta sekä vaikeuksista, joita syntyy, kun töiden järjestely on hankalaa eikä tieto kulje kaikkien toimijoiden kesken.
Tarinamme
Tiedämme mistä puhumme.
Simo, Antero ja Ville halusivat luoda jotain uutta ja samalla ratkoa yhteiskunnallisesti merkittäviä ongelmia. Kotihoidon haasteet vastasivat tähän tarpeeseen. Syventääkseen ymmärrystään hoivatyön arjesta he pääsivät työntekijöiden mukaan kotikäynneille sekä tarkkailemaan hallintohenkilöstön päivittäistä työtä. Nursebuddy-ohjelmiston ensimmäinen versio perustui näihin kentältä hankittuihin käytännönläheisiin oivalluksiin. Tällä hetkellä Nursebuddy auttaa satoja hoivaorganisaatioita eri puolilla Iso-Britanniaa ja muuta Eurooppaa.
Arvomme
Muutoksen edelläkävijät
Yrityksemme arvoissa tiivistyy toimintatapamme ja asenteemme.
Look forward
Hyödynnämme uutta teknologiaa parantaaksemme maailmaa.
Keep it simple
Teemme asioista yksinkertaisia, selkeitä ja helposti ymmärrettäviä.
Make a difference
Olemme empaattisia ja pyrimme työllämme auttamaan muita.
Remain curious
Kunnioitamme erilaisia näkökulmia ja keskustelunavauksia.
Sijainnit
Paikallinen ja kansainvälinen.
Nursebuddyn työntekijät kokevat kotihoidon kehittämisen sydämen asiakseen.
Päämajastamme Tampereelta löydät Simon ja Anteron lisäksi tuotekehitystiimimme. Myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun ammattilaisemme rakentavat kasvua ja asiakaskokemusta neljästä eri maasta ja usealta aikavyöhykkeeltä käsin. Yhteiset etätyöskentelyn käytänteet olivat meillä hyvin hallussa jo kauan ennen pandemiaa.
Numeroina
Mitattavaa vaikuttavuutta.
Osoitamme arvomme kolmella isolla numerolla.
Asiakastyytyväisyys
Jopa 97% asiakkaistamme on tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Tuotettua hoivatuntia
Käyttäjämme ovat tuottaneet jopa 50 miljoonaa tuntia hoivaa sitä tarvitseville.
Hoivan saajaa
Järjestelmämme avulla jopa 30,000 ihmistä on saanut apua ja palvelua.
Ihmiset
Johtoryhmä
Tutustu kansainväliseen tiimiimme, jolla on yksi yhteinen tavoite.
Toimitusjohtaja ja toinen perustajista
Simo Hännikkälä
Taitava merimies Simo ohjaa Nursebuddy-laivaa. Tuotevisioomme, strategiaamme ja liiketoiminnan kasvuun keskittyneellä Simolla on tekninen koulutus ja hän kertoo jättäneensä kauppakorkeakoulun kesken keskittyäkseen oman yrityksen rakentamiseen. Purjehduksen lisäksi Simoon liittyy lumilautailu ja patikointi, kahden teini-ikäisen kanssa tai ilman.
Teknologiavastaava ja toinen perustajista
Antero Salonen
Käytännönläheinen Antero on täydellinen ongelmanratkaisija. Hän varmistaa, että ohjelmistomme on hyvin suunniteltu ja helppokäyttöinen, sekä pyrkii aina löytämään tasapainon teknisten vaatimusten ja sujuvan käyttökokemuksen välillä. Monilahjainen Antero on trumpetisti, salsatanssija, lautapelien ja elokuvien ystävä sekä loputtomien “iskävitsien” lähde.
Talous- ja henkilöstöpäällikkö
Anna Pentti
Toimintadynamo ja monen eri hatun kantaja Anna hoitaa talous- ja henkilöstöasioita sekä meidän kaikkien hyvinvointia Nursebuddylla. Vapaa-aikaansa Anna viettää ystävien ja Tara-koiran kanssa. Hän toimii myös vapaaehtoisena useissa järjestöissä, joiden teemana on hyvinvointi Suomen työmarkkinoilla.
Markkinointipäällikkö
Jayne Scarman
Sanaseppä Jayne löysi hoivateknologiasta oman paikkansa, jossa yhdistyy “nörttiys” ja työn merkityksellisyys. Tämän sisällöntuottajan ja kysynnän luojan polku Nursebuddylle kulki brittiläisen NHS:n, brisbanelaisen markkinointitoimiston ja chileläisen uutishuoneen kautta. Vapaa-ajalla hänet voi löytää käsitöiden, piirtämisen tai puutarhanhoidon parista.
Rekrytointi
Liity Nursebuddyn porukkaan!
Tule antamaan oma panoksesi korkealaatuisen hoivateknologian hyväksi! Meillä on iso yhteiskunnallinen tehtävä, joten palkitsemme työntekijöitämme ja autamme heitä myös kehittymään sen mukaisesti. Meillä on joustavat työajat, etätyömahdollisuus, erilaisia tukimuotoja tietotyöläisten hyvinvointia varten, sekä toimistot keskeisillä paikoilla Tampereella ja Dublinissa.
Alla olevasta painikkeesta siirryt englanninkieliselle sivustollemme, jossa näet tällä hetkellä haettavana olevat työpaikat tai voit lähettää meille avoimen hakemuksen.