Tiedämme, että arki kotihoidossa on kiireistä ja uusia vaatimuksia puskee päälle monelta suunnalta. Yksi näistä vaatimuksista liittyy Kanta-palvelujen käyttöönottoon. Kantaan liittyvät kysymykset ovat puhuttaneet Nursebuddynkin asiakaspalvelussa jo pitkään ja olemme onnistuneesti auttaneet asiakkaitamme selvittämään siihen liittyvää viidakkoa. Miksi Kantaan liittyminen tarvitaan ja mistä tämä matka kannattaa aloittaa?
Kanta-palvelut muodostavat kansallisesti tärkeän tiedonlähteen, joka vaikuttaa meidän kaikkien kansalaisten elämään.
Sosiaalihuollon asiakastyössä tietoa kirjataan tietenkin ensisijaisesti asiakkaan asioiden hoitamista varten. Näin voidaan todentaa ja seurata mitä eri palveluita hänelle on myönnetty, miten hänen hoivaansa tai tilannettaan on konkreettisesti edistetty, ja mitä hänen kanssaan on sovittu ja suunniteltu. Kirjaukset tukevat myös tiedonkulkua asiakkaan asiaa käsittelevien eri työntekijöiden ja tahojen välillä.
Kantaan tehdyt kirjaukset palvelevat myös laajemmin ajateltuna hyvinvointialueita ja yhteiskuntaa, jopa poliittista päätöksentekoa. Tietojen avulla voidaan kohdentaa rahoitusta, seurata tilastoja hoivan tarpeen kehittymisestä ja vaikuttavuudesta, sekä hyödyntää tietoa tieteellisessä tutkimuksessa.
Tulevaisuudessa me kansalaiset pääsemme myös itse lukemaan sosiaalihuollon tekemiä merkintöjä samaan tapaan kuin näemme jo potilastietojamme OmaKannasta.
Kaikkien palveluntuottajien, niin julkisten kuin yksityisenkin, tulee olla Kanta-kunnossa viimeistään syyskuussa 2026. Kanta-palveluiden ohjeiden mukaisesti liittymisprosessiin on syytä varata jopa 6 kuukautta, joten valmistelut kannattaa aloittaa ajoissa.
Sosiaalihuollon asiakastietovarannon käyttöönotolle on vakioprosessi, jonka vaiheet löydät Kanta.fi-sivuston ohjeista. Ne on laadittu palveluntarjoajan näkökulmasta ja sisältävät hyödyllisiä linkkejä, joita tarvitset matkan varrella.
Nursebuddyn omille asiakkaille tarjoamme räätälöidyn infopaketin, jossa on ylläolevien prosessivaiheiden lisäksi mukana myös mm. tietoturvasuunnitelmapohja muokattavaksi yrityksen omiin tarpeisiin sekä materiaaleja työntekijöiden käyttöoikeuksien määrittelyn tueksi. Olemme tukena myös käyttöönottokokeen lähestyessä ja muistutamme tarvittavien viranomaisilmoitusten lähettämisestä.
Nursebuddyn omassa neuvontapalvelussa huomioimme asiakkaidemme yhteistyön eri hyvinvointialueiden kanssa ja opastamme kuinka edetä erilaiset aikataulut huomioiden. On tärkeää tiedostaa, että jos yritys palvelee hoiva-asiakkaita hyvinvointialueen lukuun, Sosiaalihuollon Kantaan liittymisen määräaika voi tulla vastaan jo nopeammin kuin syyskuussa 2026.
Jotta Kanta-kirjauksia voi tehdä hyvinvointialueen asiakkaista, tulee alueen olla itse ensin liittynyt Kanta-palveluihin ja avata niin sanottu rekisterinkäyttöoikeus asiakastietoihin. Vaikka hyvinvointialueiden omat aikataulut heidän käyttämiensä järjestelmien tai aikataulujensa osalta olisivat vielä tarkentumassa, suosittelemme asiakkaitamme silti edistämään yritystensä Kanta-valmiuksia niistä riippumatta. Nursebuddyn avustuksella on lisäksi mahdollista toteuttaa vaadittu rekisterinkäyttöoikeus-toiminto jo nyt.
Sosiaalihuollon asiakastietovarannon käyttöönotto on siis ponnistus paitsi yksittäiselle yritykselle mutta myös kansallisesti. Tiimimme on tukena liittymisen eri vaiheissa eli kannattaa rohkeasti olla yhteydessä jo varhaisessa vaiheessa. Erään asiakkaamme sanoin: “Kun itsellä ei ole aikaa lähteä kaivamaan kaikkea alusta lähtien, arvostan sitä, että sai selkeät toimintaohjeet: ‘tee tämä ilmoitus, hanki varmennekortit, tarkista nämä tiedot’.” Kantaan liittymisen kanssa ei jää yksin!