Kävelin jäisellä kadulla ja huomioni oli kiinni kännykässä. Yhtäkkiä jalat pettivät alta, kaaduin maahan ja löin pääni jäiseen asvalttiin. Puhelin lensi metrien päähän ja panssarilasi särkyi. Olin kuitenkin eniten huolissani päästäni, joka sai kovan tällin. Huono olo jatkui useita päiviä eikä muisti toiminut kunnolla; Mietin mikä meni rikki.
Liukas keli tuo haasteita monelle ikäihmiselle tai fyysisesti huonokuntoiselle ja saattaa jopa eristää heidät koteihinsa. Tällöin kotihoitajien apu voi olla ainoa keino haukata happea. Liukas sää ei kuitenkaan katso ikää eikä kuntoa, ja yllättäen suurimpaan riskiryhmään kuuluu työikäiset. Tästä johtuen haluamme kiinnittää kaikkien huomion pystyssä pysymiseen.
Kokosimme yhteen Liikenneturvan, THL:n ja Ilmatieteen laitoksen vinkit liukkaille keleille. Näiden pohjalta suosittelemme kiinnittämään huomiota erityisesti kenkiin, yleiskuntoon ja ympäristötekijöihin.
Kengät ja liukuesteet
Noin 40 prosenttia suomalaisista on joutunut liikenteessä vaaratilanteeseen käveltyään liian liukkailla kengillä. Liikenneturvan Pysy pystyssä -kampanja muistuttaakin meitä varustautumaan asiallisilla kengillä ja keskittymään kävelemiseen.
Pitävissä talvikengissä on matalat, levät kannat ja niiden pohja on valmistettu pehmeästä ja huokoisesta materiaalista. Kengänpohjan urasyvyyden tulisi olla vähintään viisi millimetriä. Lisäpitoa saa tarvittaessa piikkikengillä ja irrotettavilla liukuesteillä.
Hyvätkään kengät eivät kuitenkaan auta jos huomiomme on muualla. Keskitytään siispä kävelemiseen!
Lähde: Liikenneturva 14.1.2019
Yleiskunto ja kaatumisen ennaltaehkäisy
Kävely- ja tasapainovaikeudet sekä vähäinen fyysinen aktiivisuus ovat merkittäviä riskitekijöitä kaatumiselle. Hyvällä yleiskunnolla voi estää vahinkoja tapahtumasta.
Keskivartalon lihasten tuki tuo vakautta kävelyyn ja hyvä tasapainoaisti voi parhaimmillaan estää kaatumisen. Tasapainoa voi kohentaa monilla tavoin kuten tanssimalla. Vireystilalla on puolestaan vaikutusta huomiointi- ja reaktiokykyymme, jolloin unen merkitys korostuu.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on koostanut vinkkejä kaatumisen ehkäisemiseksi erityisesti ikäihmisiä ajatellen. Alla on muutamia tärppejä ja loput vinkit löytyvät THL:n sivuilta.
- tasapainokyvyn ja lihaskunnon harjoittaminen yksilöllisesti ja progressiivisesti
- hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja sairauksien hyvä hoito
- sopiva ja riittävä ravinto sekä riittävä nesteiden nauttiminen
- mahdollisimman hyvästä näkökyvystä ja kuulosta huolehtiminen
- sopivien turva- ja apuvälineiden käyttö sekä kunnossapito
- turvallisten liikuntamahdollisuuksien turvaaminen ikääntyneille
Sään ja ympäristön huomioiminen
Ilmatieteen laitoksen kelitiedotteet varoittavat liukkaasta säästä ja on helposti löydettävissä laitoksen sivuilta. Varoitukset eivät kuitenkaan auta, jos huomiomme harhailee liikkuessa.
Liukkaalla säällä kannattaakin varata riittävästi aikaa matkoihin. Kiireessä huomioimme huonommin ympäristöä ja harha-askel on todennäköisempää. Puhelinta tuijottaessa meillä ei ole lainkaan huomiointikykyä, joten puhelimen näpräily kannattaa jättää suosiolla sisätiloihin. Eipä sitä muutenkaan kannata jäädyttää näppejään ulkona.
Voimme auttaa myös muita tarkastelemalla ympäristöä ja poistamalla välittömät vaaranpaikat. Isommissa tapauksissa kannattaa antaa palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta.
Loppusanat
Onnekseni selvisin liukastumisesta säikähdyksellä. Tilanne olisi voinut olla todella kallis opetus liukkaalla säällä sähläämisestä. Jatkossa pidän hyvät kengät jalassa ja katseen ympäristössä. Jätetään liukkailla keleillä luistelu luistimille ja pysytään kävellessä pystyssä!
Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanja on käynnissä 14.1. – 27.1.2019 välisenä aikana. Voit seurata kampanjaa sosiaalisessa medisssa #pysypystyssä ja @kotitapaturma